Herkkupäivä
Nukuin tänään vähän pidempään ja lähdin sit puolen päivän jälkeen liikkelle. Suuntasin Shimokitaan, tykkään siittä kyllä niin paljon. Ei yhtään kiireistä ja söpöjä pikkukatuja toinen toisensa jälkeen. Ihana tunnelma. Shimokita on myös täynnä second hand kauppoja, etenkin vintagee paljon tarjolla. Tällä kertaa ei itelle tarttunu mitään mukaan mut nautin niin tunnelmasta.
Nää kissakirjat oli niin hyviä :D Ois voinu melkein ostaa. Nimi on "meidän kissat tekevät taas kummia juttuja". Pysähdyin sit yhteen kahvilaan nauttiin juoman. Oon kyl sellanen joka juoksee vaan paikasta toiseen pääkolmantena jalkana ja ei malttais pysähtyä yhtään mihkään edes 10min. Ihan hirveetä :D inhoon sitä.
Päätin sit kuitenkin et hitto, nyt maltan hetkeksi istua siihen kissakahvilaa missä aina käyn Shimokitassa. Ja voih, osa kissoista oli vielä samoja mitä aikasemminkin! Suurin osa oli päiväunilla. Sain olla siellä hetken ihan ainoana asiakkaana.
Tää kissa oli ihan varmaa kiimassa kun se mourus koko ajan ja kehräs ja tuli puskee ja hinkkaa itteensä muhun..? Muut kissat ei kyl välittäny siitä mitään. Voihan se tietty olla sellanen persoonaltaankin.
Rapsuttelin kisuja puolen tunnin verran, tässä vielä mikä paikka kyseessä.
Suuntasin sit Tokyo towerille vähän ekstemporee! Koska mua houkutti se One piece kauppa siellä, ei se torni mua muuten kiinnostanu.
En ollu vielä käyny syömässä niin olin et joo, vitsi, meen sinne one piece kahvilaa syömään! Mietin pitkään mitä söisin, söisinkö stampede omurice curryn vaiko Lawn lohipinaattijuustoleivän (kui sen menu on leipä???), mut sit huomasinkin et mikä ihme suolainen pannukakku, Robinin menu, ja olin et niin outo, pakko testaa. Eli samoja pannukakkuja mitä jälkiruoissa mut muuten oli sit salaattia, kanaa ja avokadoo. Ja se oli kyl yllättävän hyvää.
Sanjin ravintolassa oli vähän tylsät valikoimat ja kävin siä viimeks niin nyt siis valikoitu mugiwara kahvila.
Sit kun olin aikani syönyt ja levähtänyt siirryin kaupan puolelle! Ja voi hitto, niin paljon kaikkee mitä haluan..!
Tää pyyhe oli niin upee, rakastuin siihen heti.
Tää Zoro figu oli niin upee *-*
Näistä kolmesta oli sellanen iso fleecepeitto ja jos Lawista ois ollu tollanen Zoron tyylinen viltti, eikä toi Law&Bepo kuva, oisin ostanu heti. Jos oisin Zoro fani toi Zoro ois ollu must, viltti versio siis. Niitö oli myös pyyhkeenä kahtena kokona.
Tää paita oli aika hieno.
Ja omg nää takit! Jos osaisin käyttää tällasta olis ollu mun korissa heti. Tosin tää matsku oli sellasta ällöttävää satiinia et se on iso miinus. Mut tää design on niiiin upee *-*
Löyty myös toisenlaisia matkaulaukku tägejä, tää muoto on musta kivempi, mut en oikein tykkää näistä muuten.. Nää oli myös tuplasti kalliimpia.
Nää oli suklaapaloja ja näistä sai koota oma setin. Yks oli 90yeniä.
Mietin et mitäs sit? Kello alko lähestyy kuutta ja olin et hmmm, pitäiskö mennä Ikebukuroon shoppaa vielä vai Shibuyaan, vaiko Roppongi hillseille käymään? Roppongi alko kutkuttaa kun en oo aikoihin siä käyny ja kävelin sit päälle kilsan sinne jotain pikkukatuja.
Kello olis sit vähän päälle seittemän ja mietin et hmm, ehtisin vielä Shibuyaan, ja Shibuya ei oo kun vajaa 3km Roppongilta. En kyl jaksanu alkaa käveleen ja uskaltauduin ottaa bussin!! En koskaa käytä busseja Tokiossa, hui, se oli vähän pelottavaa. Mut metrot meni aivan surkeesti ja bussilla pääsi suoraa tietä ja pysäkillä oli onneks selkeet ohjeet niin olin et okei, mennään. Mut bussissa nousi kyl vähän hiki otsalle kun aina kun oon käyttäny bussia, sisään on menty keskiovista yleensä ja leimattu kun tulee kyytii ja poistuttu etuovesta ja leimattu uusiksi. Mut nyt mentiin sisään etuovesta ja leimattiin ja mietin et apua, leimataanko johkin kun poistutaan? Vai ottiko se jo heti oikeen rahamäärän? Onko tässä joku x taksa meet mihin tahansa? Kukaan ei näyttäny leimaavan joten en sitten minäkään ja ainakin sain korttia käytettyä myöhemmin, huh. Mulla on muuten menny aivan himona rahaa Tokiossa matkustamiseen, en ois uskonu et ikinä näin paljoo. Tietty muutamat keikat olli kauempana niin niihin menee heittämällä päälle 1000yen ees taas mut silti :o ei oo halpaa Tokiossa matkustus. En oikein tiiä tulisko ne päiväliputkaan halvemmaks kun jos täytyy vaikka käyttää eri junalinjoja tai metroo niin sit ne samat liput ei aina käy... Mut heittämällä menny jo yli 100e tänä aikana, mikä on musta ihan järkyttävä määrä. Shibuyassa suuntasin sit Lindtin myymälään, koska aioin viimein maistaa sitä niiden jätskiä! Lisäks niillä on myös sellasia juomia, mitä haluisin myös maistaa.
Kallein jäätelö mitä oon koskaan ostanu. Mun mielestä kalliimpi kun se Godivan jäätelö mitä joskus maistoin Fukuokassa. Oli kyllä ihan hyvä mut brändi maksaa selkeesti.. :D Tietty kun söin tolla lusikalla se jumitti johkin tossa vohvelissa ja mun päälle, valkoseen paitaa, lensi suklaajäätelöö ja oon et fml... en todellakaan voi mennä Shibuyassa joku tuhrunen paita päällä?! Onneks siinä kulmassa oli käsienpesuallas ja siellä saippuaa ja sain sillä ne tahrat pois, varmaa ne muutamat asiakkaat ketä siinä oli et wtf mitä toi ulkkari tekee? Sotkijako? Baby. Ja siis mitä hittoo oikeesti?! Siinä vieressä pöydässä oli ihan ihme keskustelu käynnissä. 2 miesti ja sit yks nainen ja se nainen oli selkeesti joku asiakas, ja se nainen oli selkeesti palkannu ne äijät ja ne keksi siinä jotain että miten joku asia hoidetaan, että tää tarina ei oo tarpeeks hyvä tähän, tähän täytyy keksiä parempaa ja en kuunnellu kaikkee mut sit taas jossai vaiheessa et sanot sit äidillesi näin ja sisaruksilles näin ja sit kun kysyvät näin niin olet että niin ja näin ja olin et ?!?! mitä tässä oikein juonitaan, mitä toi muikkeli on tehny, haluaako se peitellä jotain ja valehdella jotain ja nyt ne keksii jonkun luotettavan tarinan ja se on palkannu ne sitä varten että jostain asiasta selvitään ja olin et wow, sit lopuks ne oli et yoroshiku onegaishimasu ja oon edelleen et o_o mitä toi nainen haluaa peitellä?! Sit kun mun paita oli vähän kuivanu suuntasin Adidaksen kauppaan kuolaan taas sitä pikkureppua ja haluan sen musta repun. Sovittelin sitä vähän se on kyl niin kiva. Mut oli pakko tehä vähän hintavertailua ja se on 10e halvempi zalandossa? Um. Ok. En osta sitä siis täältä. Jos ostan niin tilaan sen sieltä.
Ostin Lindtin liikkeestä myös muutamia makuja niiden suklaista mitä en oo Suomessa nähny. Pistaasi, matcha, voi pekaani, ja kaks halloween makua. Lisäks ostin tollasen frozen yoghurt patukan. Tykkäsin ennen näistä suklaista tosi paljon, mut söin noi nyt sit hotellilla noi pallurat ja en kyl enää nii tykkää näistä.. :D vähän liian jotenkin äiteliä. Ehkä syön huomenna ton patukan, katotaan millasta se on kun en oo tollasia koskaan nähny.
Ostin muuten sieltä One piece kaupasta jotain, hihih.
En ollu varma oonko maistanu tätä ja oli pakko ostaa. Hitto, en vaa oikein tykkää näistä persikka juomista. Jatkossa yritän olla ostamatta lol.
Mun oli pakko ostaa toi pyyhe! Ja nyt mulla on Tokyo Towerista joku muisto ja se on toi Law magneetti, jee. Poikkesin muuten myös Ootsukan Book offiin ja saatoin vielä ostaa pari levyä, hups... Oli niin halpoja. Olin hotellilla takas vähän ennen kymmentä, poikkesin yhteen ravintolaan ostaa viä take outtia iltapalaks, ja sit pakkailin täällä laukkua valmiiks. Toinen laukku on aika jees kunnossa sisällön ja painon mukaan, pienempi laukku on sit sellanen mihin uskon et kaikki loput mahtuu ja tuskin tulee ees painorajat lähelle. Vois siis huoletta ostaa vielä jos sattuu huomenna jotain kivaa vastaan. Lauantaina tuskin shoppailen mitään kun käydään siellä museossa ja sit on keikka illalla. Joten jos jotain halajan, se täytyis hommata huomenna. Huomenna oiskin tarkotus kiertää vielä Ikebukuron kauppoja ja sit vielä kerran Shinjukun vkei levykauppoja ehkä, tai closet childia oikeestaan. Illalla käyn sit ehkä yhdellä matsurilla, eli festivaalilla. Sit pitäis pakata laukut illalla aika lähtökuntoon kun lauantaina ei hirveesti oo aikaa mut noi on jo nyt aika hyvässä kunnossa joten eiköhän tää tästä huoletta.
Kello on päälle keskiyön ja vois alkaa varmaan nukkuun.
M
Kommentit
Lähetä kommentti